Litogeokemian tietokanta

1.0

Aineisto soveltuu käytettäväksi kohteellisissa - alueellisissa geologisissa tutkimuksissa, mm. kivien geneettisessä ja tektonisessa luokittelussa, metallikohtaisten provinssien määrittelyssä, kuoren alkuperän ja kehityksen tutkimuksessa sekä alueellisen moreenigeokemian aineiston tulkinnassa. Aineistoa voidaan käyttää myös tutkimuksissa geologian alan ulkopuolella, mm. lääketieteellisissä ja ympäristöalan tutkimuksissa.

Näytepisteverkon harvuuden takia aineisto ei sovellu pinta-alaltaan pienten alueiden tutkimukseen.

Kallionäytteet otettiin geologikairalla. Näytteet käsiteltiin ja analysoitiin geologian tutkimuskeskuksen kemian laboratoriossa standardimenetelmillä. Murskaus suoritettiin rauta-mangaani-leukamurskaimella. Ositus tehtiin rännijakolaitteella ja jauhatus rengasmyllyllä volframikarbidi- ja hiiliteräsastiassa. Kemialliset analyysit tehtiin XRF-, ICP-AES-, GFAAS- ja ICP-MS-laitteistoilla sekä hiilianalysaattorilla. Aineiston tilastollinen käsittely toistettavuuden ja pienimmän luotettavan konsentraation määrittämiseksi suoritettiin Systat-tilasto-ohjelmistolla.

Suomen kalliogeokemian aineiston näytteenotossa käytettiin paikannuksessa apuna 1:50 000-mittakaavaisia karttoja. Tietoaineistoon tallennetut koordinaatit on mitattu kenttäkartoille merkityistä näytepisteistä. Muut tiedot perustuvat geologisiin kenttähavaintoihin ja näytteistä tehtyihin kemiallisiin analyyseihin.

Näytteenotto ja kemiallinen analytiikka on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen tutkimusraportissa 164.

Näytteenotto suoritettiin vuosina 1990 - 1995. Näytteenoton suunnittelussa huomioitiin geologisilla kartoilla näkyvä litologinen vaihtelu siten, että alueen näytepisteiden määrä riippui alueella olevien kivilajiyksiköiden lukumäärästä. Näytetiheys vaihtelee välillä 1 näyte/30 km2-1 näyte/120 km2. Geologit valitsivat alustavat näytteenottopaikat 1:100 0000 -mittakaavaisten geologisten karttojen perusteella. Jos 1:100 000 mittakaavan karttaa ei ollut saatavilla, käytettiin 1:400 000 -mittakaavaista karttaa. Näytteenoton suoritti 16 kahden hengen ryhmää, joista jokaiseen kuului geologian opiskelija ja kenttäassistentti. Edustavin näytteenottopaikka etsittiin esivalitulta alueelta. Usein jouduttiin kuorimaan sammalta parhaan näytteenotto- ja havainnointipaikan paljastamiseksi. Suositeltu paljastumakoko oli 10 m2, mutta 40 % näytteistä jouduttiin ottamaan pienemmistä paljastumista. Näytteenottopaljastumien mediaanikoko oli 10 m2 ja kvartiiliväli (25 %-75 %) 6 m2 -30 m2. Selkeä ja homogeeninen litologinen yksikkö valittiin näytteenoton kohteeksi. Noin joka 17 kohteelta otettiin normaalin näytteen lisäksi toistonäyte.

Näytteet otettiin kannettavalla geologikairalla. Kairansydännäytteet olivat 15 cm-25 cm pitkiä ja läpimitaltaan 2,5 cm. Näkyvästi rapautuneet osat poistettiin näytteistä. Kontaminaation välttämiseksi uusilla poranterillä kairattiin ensin puhtaaseen juonikvartsiin.

Kukin näyte koostuu 4-6 osanäytteestä, riippuen kyseisen yksikön heterogeenisuudesta ja raekoosta. Kerroksellisissa ja raitaisissa kivissä, joissa kerrosten tai raitojen paksuus oli yli 5 cm, näytteet otettiin yhdestä raidasta tai kerroksesta. Muussa tapauksessa näytteet otettiin useasta raidasta tai kerroksesta. Kemiallista analyysiä varten otettujen näytteiden lisäksi jokaisesta näytteenottopisteestä otettiin yksi suunnattu kairansydännäyte referenssimateriaaliksi.

Näytteenottoryhmän vetäjä täytti kenttähavaintolomakkeen jokaisesta näytteenottokohteesta. Lomakkeeseen merkittiin kivilajit ja niiden ikäsuhteet, petrograafiset, tekstuuri- ja rakennepiirteet, deformaatio, migmatisaatio ja muuttuminen. Paljastuman geologinen kartta luonnosteltiin havaintolomakkeen kääntöpuolelle ja osanäytteiden näytepisteet merkittiin siihen. Osa näytteenottokohteista valokuvattiin. Hankkeen johdossa olevat geologit suorittivat maastokäyntejä synkronoidakseen eri näytteenottoryhmien havaintoja.

Näytteiden esikäsittely ja kemiallinen analysointi suoritettiin Geologian tutkimuskeskuksen kemian laboratoriossa vuosina 1992-2001. Näytteet murskattiin < 5 mm raekokoon rauta-mangaani-leukamurskaimella. Murske ositettiin kolmeen osaan rännijakolaitteella/kahtiointilaitteella ja yksi osa varastoitiin. Kahdesta jäljelle jääneestä osasta erotettiin kustakin rännijakolaitteella n. 200 g jauhettavaksi rengasmyllyllä < 60 µm raekokoon. Toinen osa jauhettiin hiiliteräsastiassa, toinen volframikarbidiastiassa. Jauheet säilöttiin muovipurkkeihin. Niistä kohteista, joista oli otettu kentällä toistonäyte, tehtiin myös laboratoriossa toistonäyte.

Näytteet analysoitiin usealla eri menetelmällä: XRF, ICP-AES, GFAAS, ICP-MS. Hiilipitoisuus mitattiin hiilianalysaattorilla ja fluoripitoisuus potentiometrisesti. XRF-, hiili- ja fluorianalyyseissä käytettiin volframikarbidiastiassa jauhettua näytemateriaalia ja muissa analyyseissä hiiliteräsastiassa jauhettua materiaalia.

Jokaisen alkuaineen analyysituloksille laskettiin toistettavuus ja pienin luotettava konsentraatio käyttämällä 375 laboratoriotoistonäytettä. Toistettavuus määritettiin 95 % luotettavuustasolla käyttäen (normaali näyte, laboratoriotoistonäyte) -näytepareja. Pienin luotettava konsentraatio määritettiin samojen näyteparien avulla.

Näytteenotto ja kemiallinen analytiikka on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen tutkimusraportissa 164.

Näytteenotto suoritettiin vuosina 1990 - 1995. Näytteenoton suunnittelussa huomioitiin geologisilla kartoilla näkyvä litologinen vaihtelu siten, että alueen näytepisteiden määrä riippui alueella olevien kivilajiyksiköiden lukumäärästä. Näytetiheys vaihtelee välillä 1 näyte/30 km2-1 näyte/120 km2. Geologit valitsivat alustavat näytteenottopaikat 1:100 0000 -mittakaavaisten geologisten karttojen perusteella. Jos 1:100 000 mittakaavan karttaa ei ollut saatavilla, käytettiin 1:400 000 -mittakaavaista karttaa. Näytteenoton suoritti 16 kahden hengen ryhmää, joista jokaiseen kuului geologian opiskelija ja kenttäassistentti. Edustavin näytteenottopaikka etsittiin esivalitulta alueelta. Usein jouduttiin kuorimaan sammalta parhaan näytteenotto- ja havainnointipaikan paljastamiseksi. Suositeltu paljastumakoko oli 10 m2, mutta 40 % näytteistä jouduttiin ottamaan pienemmistä paljastumista. Näytteenottopaljastumien mediaanikoko oli 10 m2 ja kvartiiliväli (25 %-75 %) 6 m2 -30 m2. Selkeä ja homogeeninen litologinen yksikkö valittiin näytteenoton kohteeksi. Noin joka 17 kohteelta otettiin normaalin näytteen lisäksi toistonäyte.

Näytteet otettiin kannettavalla geologikairalla. Kairansydännäytteet olivat 15 cm-25 cm pitkiä ja läpimitaltaan 2,5 cm. Näkyvästi rapautuneet osat poistettiin näytteistä. Kontaminaation välttämiseksi uusilla poranterillä kairattiin ensin puhtaaseen juonikvartsiin.

Kukin näyte koostuu 4-6 osanäytteestä, riippuen kyseisen yksikön heterogeenisuudesta ja raekoosta. Kerroksellisissa ja raitaisissa kivissä, joissa kerrosten tai raitojen paksuus oli yli 5 cm, näytteet otettiin yhdestä raidasta tai kerroksesta. Muussa tapauksessa näytteet otettiin useasta raidasta tai kerroksesta. Kemiallista analyysiä varten otettujen näytteiden lisäksi jokaisesta näytteenottopisteestä otettiin yksi suunnattu kairansydännäyte referenssimateriaaliksi.

Näytteenottoryhmän vetäjä täytti kenttähavaintolomakkeen jokaisesta näytteenottokohteesta. Lomakkeeseen merkittiin kivilajit ja niiden ikäsuhteet, petrograafiset, tekstuuri- ja rakennepiirteet, deformaatio, migmatisaatio ja muuttuminen. Paljastuman geologinen kartta luonnosteltiin havaintolomakkeen kääntöpuolelle ja osanäytteiden näytepisteet merkittiin siihen. Osa näytteenottokohteista valokuvattiin. Hankkeen johdossa olevat geologit suorittivat maastokäyntejä synkronoidakseen eri näytteenottoryhmien havaintoja.

Näytteiden esikäsittely ja kemiallinen analysointi suoritettiin Geologian tutkimuskeskuksen kemian laboratoriossa vuosina 1992-2001. Näytteet murskattiin < 5 mm raekokoon rauta-mangaani-leukamurskaimella. Murske ositettiin kolmeen osaan rännijakolaitteella/kahtiointilaitteella ja yksi osa varastoitiin. Kahdesta jäljelle jääneestä osasta erotettiin kustakin rännijakolaitteella n. 200 g jauhettavaksi rengasmyllyllä < 60 µm raekokoon. Toinen osa jauhettiin hiiliteräsastiassa, toinen volframikarbidiastiassa. Jauheet säilöttiin muovipurkkeihin. Niistä kohteista, joista oli otettu kentällä toistonäyte, tehtiin myös laboratoriossa toistonäyte.

Näytteet analysoitiin usealla eri menetelmällä: XRF, ICP-AES, GFAAS, ICP-MS. Hiilipitoisuus mitattiin hiilianalysaattorilla ja fluoripitoisuus potentiometrisesti. XRF-, hiili- ja fluorianalyyseissä käytettiin volframikarbidiastiassa jauhettua näytemateriaalia ja muissa analyyseissä hiiliteräsastiassa jauhettua materiaalia.

Jokaisen alkuaineen analyysituloksille laskettiin toistettavuus ja pienin luotettava konsentraatio käyttämällä 375 laboratoriotoistonäytettä. Toistettavuus määritettiin 95 % luotettavuustasolla käyttäen (normaali näyte, laboratoriotoistonäyte) -näytepareja. Pienin luotettava konsentraatio määritettiin samojen näyteparien avulla.

Kallionäytteet otettiin geologikairalla. Näytteet käsiteltiin ja analysoitiin geologian tutkimuskeskuksen kemian laboratoriossa standardimenetelmillä. Murskaus suoritettiin rauta-mangaani-leukamurskaimella. Ositus tehtiin rännijakolaitteella ja jauhatus rengasmyllyllä volframikarbidi- ja hiiliteräsastiassa. Kemialliset analyysit tehtiin XRF-, ICP-AES-, GFAAS- ja ICP-MS-laitteistoilla sekä hiilianalysaattorilla. Aineiston tilastollinen käsittely toistettavuuden ja pienimmän luotettavan konsentraation määrittämiseksi suoritettiin Systat-tilasto-ohjelmistolla.

Suomen kalliogeokemian aineiston näytteenotossa käytettiin paikannuksessa apuna 1:50 000-mittakaavaisia karttoja. Tietoaineistoon tallennetut koordinaatit on mitattu kenttäkartoille merkityistä näytepisteistä. Muut tiedot perustuvat geologisiin kenttähavaintoihin ja näytteistä tehtyihin kemiallisiin analyyseihin.

Kalliogeokemia